Väinö Riikkilä
Elämäkerta
Tuotanto
Seura
Historia
Toiminta
Yhteystiedot
Liity jäseneksi
Lukudiplomi
Pertsa ja Kilu -päivät
|
Kirjailija
Väinö Riikkilä (1906-1969) tuotanto
Riikkilän tuotantoon kuuluu 15 kirjaa, joista 12 nuortenromaania, kaksi
aikuistenromaania ja muistelmateos. Hän on kirjoittanut myös kaksi näytelmää.
Lehdissä on lisäksi julkaistu novelleja, pakinoita ja kertomuksia.
Teosten pääteemat: Väinö Riikkilä on saavuttanut
nuortenkirjallisuudessa klassikon aseman. Ainutlaatuinen asema on
kuusiosaisella "Pertsa ja Kilu" -sarjalla, jossa kirjailija
johdattaa heidät lapsuuden leikeistä aikuisiän kynnykselle.
Kerronta on luonnonläheistä. Riikkilän pojille ominaisia piirteitä
ovat neuvokkuus, monenlaiset taidot ja ennen kaikkea he osaavat lyödä
viisaat päänsä yhteen. Riikkilän huumori kumpuaa tilanteista ja
henkilöiden edesottamuksista.
Nuorten ihmisten kuvaaminen realistisessa työelämässä on teemana
nuortenromaaneissa "Pertsa ja Kilu kippareina" ja "Repa
puskee sisulla". Dekkarijuoni toistuu monissa Riikkilän
poikakirjoissa. "Adventuren viimeinen lasti" sisältää
Riikkilän parasta merikuvausta: sumu ja myrsky, tuuliajo ja haaksirikko
seuraavat toisiaan. Riikkilä korosti kasvattajan vastuuta lapsille
kirjoittaessaan.
Aivan oman näkökulmansa Rauma-kuvauksiin antavat Riikkilän
aikuistenromaanit. Tehdasmiljöötä kuvaavat teokset "Mies ja
tehdas" sekä "Elämä alkaa kello kuusitoista".
Palkinnot: Sanomalehti Länsi-Suomen taidemitali 1959.
Valistuksen palkinto ja Nuorten kirjan palkinto
Julkaisutuotanto
Viimeiset kaanit (WSOY, 1951)
Pertsa ja Kilu (WSOY, 1952)
Saarelta nousee savua (WSOY, 1952)
Lautalla yli Enonselän (WSOY, 1953)
Pertsa ja Kilu merellä (WSOY, 1953)
Pertsa ja Kilu kippareina (WSOY, 1955)
Adventuren viimeinen lasti (WSOY, 1957)
Mies ja tehdas (WSOY, 1957)
Elämä alkaa kello kuusitoista (WSOY, 1958)
Iikka ja Vili (WSOY, 1959)
Punapää-Iikka (WSOY, 1960)
Repa ja Väiski (WSOY, 1964)
Aikamiehet ja papuusi (WSOY, 1965)
Repa puskee sisulla (WSOY, 1966)
Pojan muistelmat (WSOY, 1968)
Laivatyttö. Käsikirjoitus.
Lehdissä on on julkaistu lisäksi hänen kirjoittamiaan novelleja,
pakinoita ja kertomuksia.
Riikkilän kirjallinen jäämistö säilytetään Rauman
kaupunginkirjaston Rauma-osastossa.
|